Käytiin eilen jälkitreeniporukan kanssa tottistelemassa tai tokoilemassa tai jotain sinne päin. Ensimmäisellä omalla vuorolla Otto keskittyi haistelemaan ja se oli jossain niin kaukana omassa maailmassaan, että mulla ei ollut mitään saumaa tehdä sen kanssa mitään. Minä turhauduin ja ahdistuin ja olin valmis luovuttamaan saman tien.
Ystävälliset treenikaverit antoi hyviä neuvoja ja jälleen kerran sain kuulla samasta asiasta, mistä olen kuullut niin monta kertaa ennenkin ja minkä hyvin tiedän itsekin, mutta en vaan toimi kuitenkaan niin kuin kannattaisi: Pitäisi aloittaa pienistä asioista eikä ahnehtia liikaa. Tiedetään, tiedetään, ja agilityn suhteen pystynkin toimimaan niin. Tokoilun suhteen tuntuu löytyvän vain kaksi vaihdetta: Ahneus ja luovuttaminen, mutta ei mitään siltä väliltä. Koira meni autoon odottelemaan seuraavaa vuoroa.
Toinen yritys sujui huomattavasti paremmin. Maltoin noudattaa ohjeita ja me treenattiin vaan perusasentoa ja sitten seuraamista niin, että ensin leikin koiran kanssa, pyysin sen sitten istumaan ja siirryin itse koiran viereen niin, että koira oli perusasennossa. Sitten annoin käskyn seurata ja heti kun koira otti kontaktin, niin palkkasin liikkumatta mihinkään. Tätä nyt treenataan ensi viikolle asti ja katsotaan sitten, ollaanko edistytty.
Äärettömän suuret kiitokset treenikavereille kaikista hyvistä vinkeistä ja ohjeista, mitä sain. Toivottavasti mä tällä kertaa pystyn malttamaan mieleni ja harjoittelemaan nämä perusasiat kerrankin kuntoon ilman, että pilaan kaikkea ahneudellani!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti