Tällä hetkellä Oton kanssa treenaillaan paikallapysymistä, keskittymistä edessä näkyviin asioihin sekä yritän opettaa sitä seuraamaan mun liikkeitä.
Paikallapysyminen alkaa sujumaan jo hienosti. Tällä hetkellä teen ihan tavallista paikallapysymisharjoitusta, jolloin kävelen itse metrin päähän ja palaan sitten takaisin. Tämä sujuu jo hienosti. Mun pitäis vaan aktivoitua treenaamaan tätä useammin, että voitaisiin edistyäkin joskus tässä asiassa.
Keskittymistä edessä oleviin asioihin harjoittelemme siten, että Otto istuu, minä heitän sille lelun, ja kun Otto katsoo lelua, annan luvan hakea lelun. Tämä on ihan uusi harjoitus (Oton mielestä kiva leikki) ja toivon, että siitä on jatkossa hyötyä agilityssa. Meillä on ainakin tosi kivaa tämän leikin parissa, joten eipä tähän käytetty aika missään nimessä hukkaan mene.
Oton kanssa on ihan pennusta asti leikitty sitä, että sen pitää seurata mun vartaloa ja liikkeitä, ja siinä asiassa Otto on kyllä erittäin taitava! Tätä treenaamme siis ilman esteitä, niin kuin kaikkea muutakin. Minä juoksentelen lelun kanssa ympäriinsä ja Otto seuraa mukana. Otto löytyy lähes poikkeuksetta aina juuri siltä puolelta missä haluankin sen tulevan ja siltä taittuu niin sylikäännökset kuin vastakäännökset. Pitäisi seuraavaksi varmaan kiinnittää enemmän huomiota valsseihin ja leikkauksiin.
Olen nykytilanteeseen erittäin tyytyväinen! Otto yllättää iloisesti joka päivä. On se niin taitava.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti