KYLÄILY

Eilen jouduin olemaan poissa kotoa kolmisen tuntia. Tässä vaiheessa Otto ei saisi jäädä kertaakaan yksin kotiin, ja onnekseni kaverini sattui olemaan lomalla ja lupasi ottaa koiran hoitoon. Oton eroahdistus on kuitenkin sitä luokkaa, että yleensä myöskään hoitajat ei kelpaa, eikä hoitopaikat. Hoitopaikoissa Otto yleensä vinkuu, läähättää ja ulisee ja saattaa jopa merkkailla. Otto on ollut tuossa samassa hoitopaikassa ennenkin, ja ensimmäiset kerrat olikin ollut hoitajalle yhtä painajaista. Jokainen kerta on kuitenkin ollut edellistä hieman helpompi, tai pitäisikö sanoa, vähemmän vaikeampi. Tätä kertaa aiemmin Otto ei ole ollut tuolla hoidossa ainakaan puoleen vuoteen.

Tähän hoitokertaan yritin valmistautua niin hyvin kuin mahdollista. Lenkitin aamulla koiran kuten kaikkina aamuina, sillä erolla, että en antanut Otolle aamuruokaa. Yleensä annan nappuloita vain hätävarana, jos olen unohtanut ottaa lihaa sulamaan, mutta tällä kertaa päätin, että Otto syö nappuloita aamupalakasi hoitopaikassa. Nappulat tarjoiltiin herkkupallosta vähitellen. Lisäksi laitoin mukaan puisen älypelin, lempipallot, ja puruluita. Sekä tietysti pöksyt merkkailun estämiseksi.

Hoitopaikkaan päästyämme hoitaja alkoi heti täyttämään herkkupalloa ja kun Otto seurasi tätä projektia niin tarkkaan, lähdin vähin äänin. Ihana hoitaja oli pyytämättä huomioinut kaikki kellonajat, mitä milloinkin tapahtuu. Viisi minuuttia lähtöni jälkeen Otto oli kerran vinkaissut ja jatkanut sitten herkkupallonsa pyörittelyä. 1 h 15 min olikin mennyt näissä puuhissa, hoitajan samalla puuhastellessa kaikkia kotitöitä. Sitten hoitaja oli hetkeksi istahtanut tietokoneelle ja silloin aivan yhtäkkiä Otto oli yrittänyt merkata. Hoitaja puki pöksyt Otolle vasta tässä vaiheessa. Hän ei ollut ennemmin niitä laittanut, koska Otto oli ollut niin hienosti, että hän oli arvellut, ettei niille ole tarvetta.  Herkkupallon lisäksi älypelillä oli leikitty, mutta puruluita tai muita leluja ei ollut tarvittu, koska herkkupallo oli vienyt niin hyvin Oton huomion. Kolmisen tuntia lähtöni jälkeen palasin koiraa hakemaan. Koirahan oli palattuani aivan onnesta soikeana, mutta itse tervehdin lyhyesti ja rauhallisesti koiraa ja annoin sen touhottaa itsekseen.

Tämä hoitokerta meni siis odotettua paljon paremmin ja olikin mukavaa saada hoitajalta kesken poissaoloni viestiä, että tämä on todella hyvä hoitokerta. Jotain on siis ehkä tehty oikein?

TAISTELU EROAHDISTUSTA VASTAAN, JÄLLEEN KERRAN

Ottonen kehitteli eroahdistuksen sairastuttuaan vakavasti. Vuosia tässä nyt on menty jotenkin junaillen asioita; hoitopaikkoja järjestellen, siivoten kotia, ja pyytelemällä meluhaittaa naapureilta anteeksi. Nyt taas uusin eväin kokeillaan tarttua tähän peikkoon ja häivyttää se lopullisesti meidän talosta. Itse ehkä laittaisin panokseni eroahdistuksen puolesta, mutta eipä tilanne voi huonontua, vaikka lähtisinkin taisteluun näin altavastaajana.

Ensimmäinen projekti: Vastaehdollistaminen

Ottonen reagoi jo kaikkiin lähtöä edeltäviin ärsykkeisiin hermostumalla, vinkumalla ja varjostamalla. Nyt olen sitten kerännyt listaa siitä, mitkä asiat tätä käytöstä herättää. Tällaisia lähtösignaaleja ovat esimerkiksi avaimien ottaminen naulasta, vaatteiden vaihto, kenkien laittaminen, meikkaaminen, herkkupallon täyttäminen ja laukun pakkaaminen.

Nyt tässä sitten treenaillaan sitä, että mikään noista merkeistä ei jatkossa tarkoittaisi välttämättä sitä, että lähtisin. Toiveena siis olisi, että esimerkiksi avaimien ottaminen naulasta ei aiheuttaisi Ottosessa mitään reaktiota, vaan koira voisi jatkaa nukkumista siitä huolimatta, että kosken avaimiin. Kaikki lähtösignaalit pyrin treenaamaan ensin erikseen ja sitten yhdistelemällä niitä. Lisäksi pyrin siihen, että Ottonen ei jäisi kertaakaan yksin tänä aikana, kun näitä taitoja opetellaan. Tiedän, että se on hetkittäin vaikeaa järjestää, mutta teen parhaani.

Ensimmäisenä aloitetaan nyt siis noista avaimista. Hankalaa on se, että avaimet pitää ottaa oikeasti mukaan myös silloin, kun oikeasti lähdetään ulos. Harkitsin kahden avainnipun käyttöä, joista toinen voisi olla aina esim. ulkoilutakin taskussa, jolloin niitä ei aina tarvitsisi ottaa naulasta erikseen. En vielä tiedä onko se hyvä vai huono ajatus. Tutkitaan, tutkitaan. Muuten kuitenkin otan avaimia pitkin päivää naulasta, vaikka en ole menossa minnekään. Avaimet tulee nyt satunnaisesti mukaan esimerkiksi tiskaamaan, nukkumaan päiväunia, katsomaan telkkaria jne. Ei aavistustakaan miten kauan menee, että ne eivät enää aiheuta minkäänlaista reaktiota koirassa, mutta ehkä se tämän projektin myötä selviää.

Tsemppiä meille!

22.8.2016: Ensimmäinen kymmenen treenin sarja takana. Onnistumisprosentti 40. Eli 6/10 kertaa Ottonen lähti eteiseen kuultuaan avainten kilahduksen, tai tuli muuten vaan etsimään mua. Neljä kertaa Otto pysyi paikoillaan ja jatkoi uniaan, tai mitä nyt olikaan tekemässä, reaktiona korkeintaan pään nostaminen ja kuuntelu.

24.8.2016: Seuraava kymmenen treenin sarja sujui jo paremmin. Onnistumisprosentti oli tällä kertaa 90. Eli Otto reagoi avaimiin vain kerran ja muut yhdeksän kertaa Otto jatkoi sitä, mitä oli tekemässä. Joitakin kertoja Otto nosti päätään ja kuunteli, mutta jokunen kerta sujui niinkin, että Otto jatkoi uniaan kiinnittämättä mitään huomiota. Tässä kohtaa on hyvä korostaa, että en yritä ottaa avaimia hiljaa ja salaa naulasta, vaan annan niiden ihan kunnolla helistä. Tulosta siis syntyy. :)

26.8.2016: 70-80 % suorituksista onnistui. Harmittaa. Ensimmäiset kuusi treeniä oli täysin virheettömiä. Otto ei osoittanut minkäänlaista kiinnostusta avaimia kohtaan. Sitten tuli pari epämääräistä kertaa, joissa Otto säpsähti hereille, mutta olisi todennäköisesti toiminut samoin jos olisin kolistellut jotenkin muuten. Kun totesi, että kysymyksessä oli vain avaimet, jatkoi uniaan. Pidin näitä aluksi epäonnistumisina, mutta koska rauhallinen olotila jatkui, kaiketi nämä oli kuitenkin onnistumisia. Kaksi viimeistä kertaa olikin sitten iso pettymys. Otto nousi ja tuli eteiseen ja aloitti hetkeksi varjostamisen. Vielä ainakin yksi sarja tarvitaan, ennen kuin siirryn seuraavaan vaiheeseen.

31.8.2016 60% onnistumisia. Nyt voi kyllä syyttää myös hidasta treenitahtia, vaikka ei tuon pitäisi aikaa edes viedä. Omaa saamattomuutta vain. Harmittaa niin paljon, ettei huvittaisi edes jatkaa. Mutta kerään jotenkin taistelutahtoni ja motivaationi ja jatkan edelleen avainten vastaehdolistamista.

17.9.2016 Projektia on hieman hidastanut oma flunssailu, koiran vatsatauti ja lomailu. Mutta jälleen treenaillaan. Treeni alkaa tuottaa tulosta. 9/10 onnistunutta treeniä avainten kanssa. Tuo ainut epäonnistuminen johtuu siitä, että koira oli koko päivän ollut muutenkin levoton, mutta se ei saa olla syy jättää treenaamatta. Vielä yksi avainsarja ja siirrytään seuraavaan treeniin, mikäli saavutetaan seuraavasta sarjasta yli 80 % onnistumisia.

29.9.2016 Onnirtumisprosentti 70. Alkaa turhauttamaan ja se näkyy laiskuudessa. En meinaa jaksaa. Ei huvita. Masentaa. Jotenkin pitäis taas kerätä itsensä ja jatkaa sinnikkäästi vastoinkäymisistä huolimatta.

PAINIMATSI EROAHDISTUSTA VASTAAN, JÄLLEEN KERRAN

Ottonen kehitteli eroahdistuksen sairastuttuaan vakavasti. Vuosia tässä nyt on menty jotenkin junaillen asioita; hoitopaikkoja järjestellen, siivoten kotia, ja pyytelemällä meluhaittaa naapureilta anteeksi. Nyt taas uusin eväin kokeillaan tarttua tähän peikkoon ja häivyttää se lopullisesti meidän talosta. Itse ehkä laittaisin panokseni eroahdistuksen puolesta, mutta eipä tilanne voi huonontua, vaikka lähtisinkin taisteluun näin altavastaajana.

Ensimmäinen projekti: Vastaehdollistaminen

Ottonen reagoi jo kaikkiin lähtöä edeltäviin ärsykkeisiin hermostumalla, vinkumalla ja varjostamalla. Nyt olen sitten kerännyt listaa siitä, mitkä asiat tätä käytöstä herättää. Tällaisia lähtösignaaleja ovat esimerkiksi avaimien ottaminen naulasta, vaatteiden vaihto, kenkien laittaminen, meikkaaminen, herkkupallon täyttäminen ja laukun pakkaaminen.

Nyt tässä sitten treenaillaan sitä, että mikään noista merkeistä ei jatkossa tarkoittaisi välttämättä sitä, että lähtisin. Toiveena siis olisi, että esimerkiksi avaimien ottaminen naulasta ei aiheuttaisi Ottosessa mitään reaktiota, vaan koira voisi jatkaa nukkumista siitä huolimatta, että kosken avaimiin. Kaikki lähtösignaalit pyrin treenaamaan ensin erikseen ja sitten yhdistelemällä niitä. Lisäksi pyrin siihen, että Ottonen ei jäisi kertaakaan yksin tänä aikana, kun näitä taitoja opetellaan. Tiedän, että se on hetkittäin vaikeaa järjestää, mutta teen parhaani.

Ensimmäisenä aloitetaan nyt siis noista avaimista. Hankalaa on se, että avaimet pitää ottaa oikeasti mukaan myös silloin, kun oikeasti lähdetään ulos. Harkitsin kahden avainnipun käyttöä, joista toinen voisi olla aina esim. ulkoilutakin taskussa, jolloin niitä ei aina tarvitsisi ottaa naulasta erikseen. En vielä tiedä onko se hyvä vai huono ajatus. Tutkitaan, tutkitaan. Muuten kuitenkin otan avaimia pitkin päivää naulasta, vaikka en ole menossa minnekään. Avaimet tulee nyt satunnaisesti mukaan esimerkiksi tiskaamaan, nukkumaan päiväunia, katsomaan telkkaria jne. Ei aavistustakaan miten kauan menee, että ne eivät enää aiheuta minkäänlaista reaktiota koirassa, mutta ehkä se tämän projektin myötä selviää.

Tsemppiä meille!

22.8.2016: Ensimmäinen kymmenen treenin sarja takana. Onnistumisprosentti 40. Eli 6/10 kertaa Ottonen lähti eteiseen kuultuaan avainten kilahduksen, tai tuli muuten vaan etsimään mua. Neljä kertaa Otto pysyi paikoillaan ja jatkoi uniaan, tai mitä nyt olikaan tekemässä, reaktiona korkeintaan pään nostaminen ja kuuntelu.

24.8.2016: Seuraava kymmenen treenin sarja sujui jo paremmin. Onnistumisprosentti oli tällä kertaa 90. Eli Otto reagoi avaimiin vain kerran ja muut yhdeksän kertaa Otto jatkoi sitä, mitä oli tekemässä. Joitakin kertoja Otto nosti päätään ja kuunteli, mutta jokunen kerta sujui niinkin, että Otto jatkoi uniaan kiinnittämättä mitään huomiota. Tässä kohtaa on hyvä korostaa, että en yritä ottaa avaimia hiljaa ja salaa naulasta, vaan annan niiden ihan kunnolla helistä. Tulosta siis syntyy. :)

26.8.2016: 70-80 % suorituksista onnistui. Harmittaa. Ensimmäiset kuusi treeniä oli täysin virheettömiä. Otto ei osoittanut minkäänlaista kiinnostusta avaimia kohtaan. Sitten tuli pari epämääräistä kertaa, joissa Otto säpsähti hereille, mutta olisi todennäköisesti toiminut samoin jos olisin kolistellut jotenkin muuten. Kun totesi, että kysymyksessä oli vain avaimet, jatkoi uniaan. Pidin näitä aluksi epäonnistumisina, mutta koska rauhallinen olotila jatkui, kaiketi nämä oli kuitenkin onnistumisia. Kaksi viimeistä kertaa olikin sitten iso pettymys. Otto nousi ja tuli eteiseen ja aloitti hetkeksi varjostamisen. Vielä ainakin yksi sarja tarvitaan, ennen kuin siirryn seuraavaan vaiheeseen.

31.8.2016 60% onnistumisia. Nyt voi kyllä syyttää myös hidasta treenitahtia, vaikka ei tuon pitäisi aikaa edes viedä. Omaa saamattomuutta vain. Harmittaa niin paljon, ettei huvittaisi edes jatkaa. Mutta kerään jotenkin taistelutahtoni ja motivaationi ja jatkan edelleen avainten vastaehdolistamista.

17.9.2016 Projektia on hieman hidastanut oma flunssailu, koiran vatsatauti ja lomailu. Mutta jälleen treenaillaan. Treeni alkaa tuottaa tulosta. 9/10 onnistunutta treeniä avainten kanssa. Tuo ainut epäonnistuminen johtuu siitä, että koira oli koko päivän ollut muutenkin levoton, mutta se ei saa olla syy jättää treenaamatta. Vielä yksi avainsarja ja siirrytään seuraavaan treeniin, mikäli saavutetaan seuraavasta sarjasta yli 80 % onnistumisia.

Pitkäkestoinen kosketus - heureka!

Oton kanssa ollaan treenattu pitkäkestoista kosketusta, koska haluaisin sen jäljelle esineen ilmaisuun. Tähän mennessä olen saanut vain nopeita nokkaisuja purkin kanteen, mutta tänään tajusin jotain erittäin merkittävää. Olen palkannut Oton kauemmas kannesta, joko heittämällä palkan kauemas tai palkannut kädestä, jotta saisin koiran pois kannelta ja tehtyä heti uuden harjoituksen perään. En ole saanut kasvatettua kestoa nenäkosketukseen, kun Otto nokkii koko ajan. Nyt aloin tuomaan palkan kannen päälle, ja nokkiminen loppui. Nyt pääsen ehkä kasvattamaan kosketukseen kestoakin.

Voi, voi. Tunnen itseni niin tyhmäksi välillä. Kuinka monta kertaa kanakurssillakin puhuttiin palkkauksen suunnasta! Miten se silti aina unohtuu? Yksinkertainen juttu, mutta niin merkittävä. Miten sais nämä perusjutut juurrutettua niin takaraivoon, ettei jokaisen treenattavan asian kohdalla tarvitsisi keksiä pyörää uudestaan?

"CLICK FOR ACTION, REWARD FOR POSITION." -Bob Bailey-

8 minuuttia!!!

Ollaan nyt Oton kanssa harjoiteltu eri huoneissa olemista. Eteisessä on koiraportti, joten eteistä on käytetty nyt harjoittelussa apuna. Ollaan harjoiteltu myös sitä, että Otto on makuuhuoneessa, kun minä olen olohuoneessa. Valitettavasti makuuhuoneessa ei ole koiraporttia, joten olen pitänyt oviaukon edessä metrin korkuista estettä, josta ei valitettavasti näy läpi. Makuuhuone on Otolle vaikeampi harjoitus, kuin eteinen, juuri varmaankin tämän näköyhteyden takia. (En tiedä ajatteleeko koira niin pitkälle, mutta eteisessä ollessaan se voi olla varma, että minä en pääse karkaamaan hänen tietämättään... :) )

Viime viikolla tehtiin päivittäin pari 15 minuutin harjoitusta, jolloin Otto on eri huoneessa kuin minä. Tänään aloitettiin 20 minuutin harjoitukset kolmisen kertaa päivässä. Eteisessä Otto oli vinkumatta koko 20 minuuttia, ja kun kongit oli tyhjätty, meni se kylppärin puolelle nukkumaan. Uskomattoman hyvä harjoitus. Kylppäristä ei ole näköyhteyttä muualle asuntoon, joten mielestäni se on iso edistysaskel.

Makuuhuoneharjoitukset eivät suju aivan yhtä hyvin, mutta tämän päivän viimeinen harjoitus meni ihan ok. Otto oli kahdeksan minuuttia aivan hiljaa, sitten kuului aivan pienen pieni piippaus, ja neljä minuuttia myöhemmin toinen lähes äänetön piippaus. 19 minuuttia oltuaan yksin alkoi vähän kovempi piippaus, mutta ei sekään vielä kuulostanut pahalta eikä niin stressaantuneelta. Odottelin sitten hetken, että piippaus loppui ja päästin sitten Oton olohuoneeseen tekemättä siitä mitään numeroa.

Tehtiin myös harjoitus, missä Oton häkissä odotti lihapullia ja häkki oli kiinni. Kun ne alkoi kovasti Ottoa vaivaamaan, avasin häkin oven ja menin itse ulos. Kymmenen sekuntia piti omat hermot, sitten oli pakko tulla takaisin sisälle, ettei vinkuminen ehtisi edes alkaa.

Positiivista on se, että niinä hetkinä, kun Otto saa olla vapaasti koko asunnossa, alkaa se hakeutumaan välillä omaan häkkiinsä, välillä makkarin petiinsä ja välillä jopa kylppäriin nukkumaan, eikä pyöri enää koko aikaa jaloissa. Ehkä me saadaan tämä juttu vielä onnistumaan. Kun yksinolo eri huoneessa alkaa sujumaan paremmin, aletaan vähitellen harjoittelemaan yksin oloa ihan oikeasti. Pyrin nyt ensin saamaan enemmän kestoa noihin eri huoneissa olemisiin ja sitten yritän luoda kellonajat, jolloin se on aina yksin vähintäänkin eri huoneessa jos ei kokonaan yksin kotona (eli ne ajat, mitä yleensä joudun olla poissa kotoa).

Eroahdistus - ja mitä siitä sitten seurasi.

Oton sairastumisen jälkeen alkoi yksinoleminen olla Otolle vaikeaa. Kun ongelma alkoi, asuin samalla paikkakunnalla vanhempieni kanssa, joten Otto oli helppo viedä hoitoon, kun en itse ollut kotona. Nyt olemme muuttaneet pääkaupunkiseudulle, joten hoitopaikkaa ei enää ole. Eipä sitä ole edes oikein tajunnut, miten ongelmaa on ollut helppo siirtää ja olla huomioimatta. Nyt siihen on vaan puututtava.

Taustat. Kun Otto sairastui, alkoi se pelkäämään yksinoloa. En tiedä pelästyikö se jotakin ollessaan yksin, vai vaistosiko vain minun huoleni, mutta siitä tämä kaikki alkoi. Nyt on vielä pitänyt tottua uuteen kotiin, joten sekin varmasti pahentaa asiaa. Lisäksi olen nyt jättänyt agilityn pois, koska mielestäni Oton takajalkojen lihakset eivät olleen niin hyvässä kunnossa, kuin haluaisin agilitykoitalla olevan. Oton elämässä on siis tapahtunut todella paljon muutoksia.

Miten eroahdistus näkyy. Kun Otto jää yksin, itkee se kovalla äänellä koko ajan. Myös läähätys on hyvin voimakasta, se nimittäin pelkkä läähätyskin kuuluu rappukäytävään. Lisäksi Otto alkoi merkkailemaan sisälle. Siitä seurasi vielä sekin ongelma, että kun kyläilemme vanhempieni luona, merkkaa Otto sielläkin. Sen seurauksena vanhempieni koirat merkkaavat päälle, ja yhtäkkiä meillä on kolme sisälle pissaavaa koiraa, oli ne yksin tai ei.

Epämääräisiä yrityksiä puuttua ongelmaan. Aluksi yritin vain jättää Ottoa yksin pieniksi ajoiksi ja sitten pidentää aikaa. Eihän siitä mitään tullut, kun välillä oli kuitenkin pakko jättää se pidemmäksikin aikaa yksin. Ongelma paheni. Seuraavaksi ostin koulutuksen tueksi ns. painepaidan (Thundershirt), mutta se ei ainakaan toimi meillä. Otto kun inhoaa kaikkia vaatteita, niin tuo paita tuntui todella stressaavan Ottoa entisestään, vaikka sen käyttöä harjoiteltiin niin, että olin kotona. Lisäksi tuo paita on ainakin mun hikituupparille liian kuuma käytettäväksi sisätiloissa. Ostin myös kongin ja siitä oli hetkellisesti iloa. Enimmäkseen Otto ei pysty syömään herkkuja, kun on yksin, mutta kongin kanssa viihtyy ainakin pienen hetken. Seuraavaksi hain dapin. Se tuntuu vaikuttavan enemmän allekirjoittaneeseen, kuin koiraan. Musta tuntuu, että saan siitä hajusta migreenin. Yritän silti vaan kestää. Seuraavaksi ostettiin urossuoja Otolle. Se on ihan ok, Otto ei pissaa sisälle, kun on housut jalassa. Toivottavasti päästään niistä joskus eroon. En oikein muutakaan keinoa keksinyt, miten tuon sisälle pissaamisen saa katkaistua. Siitä kun oli tullut jo niin vahvasti tapa. Viimeinen ostos oli Tommyn Wirénin ja Päivi Romppaisen kirja "Onnistu koirasi koulutuksessa". Olin unohtanut tuon kirjan kokonaan, vaikka olin sen jo aiemmin suunnitellut hankkia. No nyt se on kotona, ja kuulkaas väki: Tämä on ensimmäinen suomalainen järkevä koirankoulutuskirja. Jos olettekin jotenkin valaistuneet koiran koulutuksen osalta, niin kyllä se ajatuksia ja ahaa-elämyksiä tarjoilee. Vielä en ole ehtinyt koko kirjaa lukea, vaan lähinnä selailemaa, mut voin jo kertoa, että nyt alkaa tapahtua.

Havaintoja ja ahaa-elämyksiä. 1) Perusasiat: Otto on hyvin koulutettu koira, jonka kanssa arki on ollut todella helppoa yksinolemista lukuunottamatta. Sen lisäksi on ihan viime kuukausina alkanut rähjäämään muille koirille, mikä on todella outoa käytöstä Otolta. Uudessa naapurustossa on todella paljon huonosti koulutettuja koiria, jotka rähisevät vastaantulijoille. Otto on kestänyt sitä hienosti monta kuukautta, mutta nyt alkaa hermot menemään ja Otto on alkanut vastaamaan rähinään. Toki Otto lopettaa heti, kun sille sanoo, että "Hyi, häpee". Aloin kuitenkin tilannetta miettimään tarkemmin, ja totesin, että perusasioita ei olla vahvistettu pitkiin aikoihin. Otto on ihan mahdoton, kun vertaa esimerkiksi Östeniin. Nyt treenataan ovista kulkemisia, paikalla makuuta ja rauhoittumista. Otin taas kosketuskepin käyttöön ja siihen koskemista treenataan taas.
2) Yksin kotona oleminen. Tajusin Tommyn kirjaa lukiessani, että kotona sisällä Otto on koko ajan samassa tilassa, kuin minä. En ole edes tajunnut, kuinka se seuraa sisällä kaiken aikaa. Se on vaan niin rauhallinen seuratessaan, etten ole siihen kiinnittänyt huomiota. Siihen tulee nyt muutos ja Otto saa viettää aikaa eri huoneissa, kuin missä minä olen. Kerran koiraportin keksijälle: Hei!
3) Tekemistä. Kun meillä ei tällä hetkellä ole harrastuksia, niin koitetaan nyt käydä edes omin päin tokoilemassa tai jäljellä, ja otetaan kaapista älypelit päivittäiseen käyttöön.

Jatkosta ja menestymisistä (huomatkaa vahva usko onnistumiseen) kerrotaan tulevien päivien aikana. Eroahdistuksesta on tehty semmoinen peikko, että aluksi tuntuu, ettei siihen voi mitenkään puuttua. Itse sain taas uutta puhtia Tommyn kirjasta. Vielä rakentelen mielessäni kokonaiskuvaa, mutta uskon, että tämä taistelu on tehty voitettavaksi.

Perusasiat hukassa

Käytiin eilen jälkitreeniporukan kanssa tottistelemassa tai tokoilemassa tai jotain sinne päin. Ensimmäisellä omalla vuorolla Otto keskittyi haistelemaan ja se oli jossain niin kaukana omassa maailmassaan, että mulla ei ollut mitään saumaa tehdä sen kanssa mitään. Minä turhauduin ja ahdistuin ja olin valmis luovuttamaan saman tien.

Ystävälliset treenikaverit antoi hyviä neuvoja ja jälleen kerran sain kuulla samasta asiasta, mistä olen kuullut niin monta kertaa ennenkin ja minkä hyvin tiedän itsekin, mutta en vaan toimi kuitenkaan niin kuin kannattaisi: Pitäisi aloittaa pienistä asioista eikä ahnehtia liikaa. Tiedetään, tiedetään, ja agilityn suhteen pystynkin toimimaan niin. Tokoilun suhteen tuntuu löytyvän vain kaksi vaihdetta: Ahneus ja luovuttaminen, mutta ei mitään siltä väliltä. Koira meni autoon odottelemaan seuraavaa vuoroa.

Toinen yritys sujui huomattavasti paremmin. Maltoin noudattaa ohjeita ja me treenattiin vaan perusasentoa ja sitten seuraamista niin, että ensin leikin koiran kanssa, pyysin sen sitten istumaan ja siirryin itse koiran viereen niin, että koira oli perusasennossa. Sitten annoin käskyn seurata ja heti kun koira otti kontaktin, niin palkkasin liikkumatta mihinkään. Tätä nyt treenataan ensi viikolle asti ja katsotaan sitten, ollaanko edistytty.

Äärettömän suuret kiitokset treenikavereille kaikista hyvistä vinkeistä ja ohjeista, mitä sain. Toivottavasti mä tällä kertaa pystyn malttamaan mieleni ja harjoittelemaan nämä perusasiat kerrankin kuntoon ilman, että pilaan kaikkea ahneudellani!

Peltojäljen ihmettelyä

Eilen oltiin Oton kanssa peltojäljellä. Tai tarkemmin isolla nurmialueella. Tuo peltojälki tuntuu mulle niin vaikealta. Metsä tuntuu huomattavasti kotoisammalta ympäristöltä. Oton jäljellä oli kaksi 90 asteen kulmaa ja kaksi purkkia. Hyvää oli se, että Otto löysi molemmat purkit ja näytti ne hyvin sekä se, että Otto kääntyi kulmista, eikä juossut ohi. Huonoa (ainakin luulen, että huonoa) oli se, että Otto tekee laajaa siksakkia jäljen molemmin puolin, eikä juurikaan liiku jäljen päällä. Nyt pitäisi sitten miettiä, että mitä mä haluan meidän peltojäljeltä. Haluanko, että se nokkii joka askeleen vai riittääkö, että kaikki löytyy, mitä on piilotettu?

Agilityn suhteen on niin helppoa, kun tiedän tasan tarkkaan miltä haluan kaiken näyttävän, mut jäljestyksen suhteen en osaa vielä arvioida mikä on tärkeää ja mikä ei.

Lauantain jälkitreenit ja sunnuntain agitreenit

Lauantaina käytiin metsässä lenkkeilemässä ja tein samalla jäljen Otolle. 90 asteen kulma meni nyt aivan mahtavasti ja jäljellä ollut lelu ilmaistiin nenäkosketuksella, samoin loppupalkan Otto näytti tosi hyvin. Jossain vaiheessa Otto kadotti jäljen hetkeksi, mutta siinä kohtaa oli todella vaikea maasto pienelle koiralle. Jotain kasvillisuutta siinä oli mun polven korkeuteen, joten ei ihme jos pieni koira eksyy. Otto hyppäsi siinä kohtaa vähän korkeammalle ja haki sieltä uudestaan jäljelle.

Sunnuntaina treenattiin hyppytekniikkaa. Muutama ihan nätti suoritus ja sitten taas ne 35 cm riman alitukset. Vaihdoin palkaksi namikipon lelun sijaan. Yritetään sillä saada parempaa tulosta aikaan. Kepit meni nätisti ja ihan hyvällä vauhdillakin. Irtoamista otettiin lopuksi niin, että Sari palkkasi kahden aidan takaa namikipolle. Pikkujuttuja, mut ilmeisesti tarvii vuoden jälkeen vähän muistuttelua.

Jäljellä 90 asteen käännösten opettelu jatkuu, samoin pitkäkestoinen kosketus esineiden merkkaamiseksi. Agilityssä edelleen tärkeintä on hyppytekniikka ja kepit. Muitakin esteitä pitäisi varmaan muistutella. Ensi kerralla voisi ottaa taas jotain pientä radan pätkää, niin että hyvä motivaatio ja työinto säilyisi.

Tuhotiimi tsemppaamaan agilityssa

Agilityn suhteen on ollut motivaatio hiukan hukassa, ja kun muutamalla seurakaverilla on ollut sama ongelma, perustimme oman itseohjautuvan viikkoryhmän ja nimesimme sen Tuhotiimiksi. Eikun Tehotiimiksi. Ideana on se, että jokainen treenaa niitä omia juttujaan. Yksi ryhmän koirista on pentu, yksi hakee motivaatiota ja vauhtia ja yksi kuntoutuu. Ja yleisönä meillä käy vielä yksi vähän pienempi pentu.

Eilen oli Tuhotiimin ensimmäiset treenit. Oton kanssa oli tarkoitus treenata keppejä sekä hyppytekniikkaa. Yksi muista ryhmäläisistä toi muutaman esteen radanpätkän, jota ajattelin myös rallata Oton kanssa - toki ilman rimoja. Otto oli vähän vauhdissa ja lähti useampaan otteeseen käväisemään kentän reunalla, mutta ohjauksellisesti toimi tosi hienosti. Saatiin tehtyä päällejuoksuja, sokkareita, twistejä, pakkovalsseja ja muita juttuja. Vuoden tauonkin jälkeen Otto lähti hyvin ohjauksiin mukaan. Meno oli mukavaa ja suhteellisen helpon tuntuista.

Hyppytekniikka sujui aluksi todella hyvin. Tein semmoista treeniä, missä oli okseri. Kun rimat nostettiin 35 cm, niin hyppy muuttui epävarmaksi ja sitten tuli mukaan kaikenlaista temppuiluakin, kuten riman alta juoksemista ja riman kiertämistä. Treenataan siis lisää hyppytekniikkaa. Oton liikkuminen on niin hyvää, että sen pitäisi päästä kevyesti rimojen yli, mutta keväinen sairastuminen on ilmeisesti aiheuttanut hiukan epävarmuutta sen suorituksiin. Ensi treeneissä radanpätkään laitetaan Otolle rimat, mutta alimpaan mahdolliseen, joka on muistaakseni meidän esteillä 10 cm.

Pujottelun treenaaminen meni aivan metsään. Otto ei keskittynyt, ja minä ahdistuin heti alkuun, enkä tehnyt mitään niin kuin olen tähän asti tehnyt. Tajusin oman mielentilani ja lopetin harjoituksen.

Ensi treeneihin teen tarkemman suunnitelman ja aion myös pysyäkin siinä suunnitelmassa. Nyt keskityin liikaa siihen mikä on kivaa, eli siihen radanpätkään ja ohjaamiseen, minkä piti olla se vähiten merkittävä juttu meidän treeneissä.

Pujottelun tehotreenit

Sain lopultakin raahauduttua Oton kans agilitykentälle treenaamaan niitä vähän vaiheeseen jääneitä keppejä. Naksuttelin aluksi Oton omaa etenemistä, ilman että itse liikuin keppien alusta. Ensimmäistä väliä Otto hakee hyvin, siitä eteenpäin on vähän epävarmaa ja passiivista suoritusta.

Lopuksi mentiin puolikkaita keppejä, niin että mun oma liike oli mukana. Silloin kun itse liikuin, ei Otto tarvinnut juurikaan apuja. Kepit meni paremmin kuin koskaan ennen. Treenailtiin myös kepeille menoa suht vaikeista kulmista ja molemmilta puolilta ja uskaltauduin tehdä jo jotain puolen vaihtoja keppien alkuun ja erilaisia leikkauksia. Ekaan väliin Otto menee hienosti tein mä sitten mitä tahansa, mut siihen se jää sitten odottelemaan että mä pääsen vierelle liikkumaan.

Eiköhän se tästä kun saadaan lisää vauhtia ja varmuutta kepeille. Ja jotenkin Oton pitäis vielä keksiä, että kepit on yhtä hauska este kuin kontaktiesteet.

Koitettiin myös varovasti A:ta. Takajalkojen voimat ei ole vielä niin hyvässä kunnossa, että uskaltaisin entisellä vauhdilla päästää Ottoa suorittamaan A:ta. Otto ei myöskään jäänyt kontaktille niin kuin ennen vaan tuli heti pois kontaktilta. En todellakaan jäänyt vaatimaan siltä samanlaista kontaktia kuin ennen, koska tilanne on mikä on. Emme myöskään treenanneet sen enempää kontakteja. Nyt vahvistetaan vielä lihaksia ja otetaan kontaktit vasta sitten myöhemmin uudestaan treeneihin mukaan.

Alusta asti - vielä kerran

Otto alkoi sairastelemaan viime syksynä. Tulehdusarvot olivat koholla jostain tuntemattomasta syystä. Tilanne saatiin kuitenkin hallintaan, kunnes helmikuussa Oton kunto romahti. Oireet olivat hyvin pieniä ja lähes huomaamattomia. Koira oli väsyneempi ja Oton liikkeet kävellessä muuttui hieman. Asiaa tutkittiin ja Oton diagnoosi oli sitten lopulta selkäytimen tulehdus. Ei tiedetä, miten kauan se oli Otolla ollut ja oliko syksyn sairasteluilla osuutta asiaan. Agility loppui siihen paikkaan ja kova kuntoutus alkoi.

Aluksi teimme melkein kolme kuukautta 10 minuutin remmilenkkejä ja samalla kävimme fysioterapeutilla. Lenkkejä sai pidentää vasta kun saatiin liikeradat kuntoon. Kovalla työllä pääsimme lopulta siihen pisteeseen, että lenkkejä pystyttiin pidentämään ja samalla lisäämään kuntoutukseen kahlaamisen sekä metsälenkit.

Otto ei ollut ollenkaan tyytyväinen siihen, että agilitytreenit loppuivat ja elämä muuttui muutenkin niin rauhalliseksi. Niinpä meillä asustelikin kotona kiukkuinen riiviö, joka tappeli perheen muiden koirien kanssa, hyppi pöydille, merkkaili sisälle ja oli täysin hallitsematon lenkeillä. Mitään se ei totellut ja kaikki entiset säännöt unohtuivat. Ymmärtäähän sen, että aktiivinen koira ei osaa olla kuukausia paikallaan, kun entisessä elämässä oli tokotreenit kerran viikossa, agilitytreenit kaksi kertaa viikossa, puolen tunnin hölkkä joka toinen päivä ja viikonloppuisin kolmen tunnin metsälenkki kahtena päivänä peräkkäin. Onhan siinä melkoinen elämäntapamuutos.

Tilanteen pelastajaksi löytyi silloin jälkitreenit, joihin Otto oli niin tyytyväinen, että kaikki pahanteko loppui kotona ja koira muuttui jälleen omaksi iloiseksi itsekseen. Samalla metsässä jäljestäminen teki hyvää Oton kuntoutukselle. Lihakset voimistuivat ja ketteryys alkoi vähitellen palaamaan.

Elokuussa Otto sai terveen paperit. Tulehdus on toistaiseksi poissa, mutta uusimisen riski on suuri. Nyt kuitenkin voimme elää täysin normaalia elämää, fyssarilla käyntejä toki jatketaan säännöllisesti.

Jälkitreenit jatkuvat edelleen. Agilityyn en ole päässyt takaisin. Henkinen kynnys on vielä jotenkin liian suuri. Lääkityskin jatkuu pitkälle ensi kevääseen, joten eipä sitä voisi kisakentistä edes haaveilla vielä pitkään aikaan. Näillä kuitenkin mennään nyt ja yritän taas päivitellä tätä blogiakin taas ahkerammin, kun pahimmasta on yli päästy.

Talvikautta kohti

Syyskausi on agilityn kannalta sujunut melko hyvin. Kehitystä on tapahtunut hyvin nopeaan tahtiin. Viime treenit meni kyllä ihan pieleen, kun Otto keskittyi vain pelleilemään, karkailemaan ja leikkimään. Viime kertaa lukuunottamatta Oton kanssa on voinut tehdä useampia toistoja kuin ennen ja vauhtia on tullut lisää ja vähän tuota keskittymiskykyäkin.

Lähdöissä hyväksyn edelleen vähän turhan paljon "riittävän hyvää", vaikka se lähtö ei näytä siltä kuin haluaisin. Siksi jatkossa pitääkin keskittyä siihen enemmän ja päästä koira radalle vasta sitten kun Otto on oikeasti keskittynyt ja innostunut. Nyt lähdöt on liian laimeita ja Otto katselee ties minne. Keinun Otto suorittaa vielä liian varovasti ja hitaasti ja kepit ei oikein meinaa sujua. Irtoaminen pitäisi saada sujumaan paremmin muillekin esteille kuin putkille ja Aalle.

Tokon suhteen on ollut vähän hiljaiseloa. Perusasento sujuu kuitenkin jo paljon paremmin kuin ennen. Seuraaminenkin on hetkittäin hyvää. Tässäkin mun tulisi kuitenkin varoa sitä "riittävän hyvää" suoritusta ja vaatia sitä miltä haluan sen seuraamisen jatkossa näyttävän. Paikallamakuu on aivan loistava!

Muuten Oton kanssa harjoitellaan tällä hetkellä patjalle rauhoittumista sekä nameista luopumista. Patjan suhteen tilanne on se, että voin lähettää Ottoa patjalle puolen metrin päästä ja se menee siihen heti makuulle. Itse voin mennä viereen ja silitellä, eikä Otolla ole kiire pois, vaan siihen se rauhoittuu. Nameja heittelen Ottoa kohti, ja palkkaan kädestä, kun se ei välitä heitetyistä nameista.

Täykäännöksiä ja liikkeestä maahanmenoja

Eiliset tokotreenit meni tosi hyvin. Oltiin varttia ennen muiden saapumista kentällä ja harjoiteltiin matolle rauhoittumista ja kun muut saapui käveltiin vielä ja yritin keskittyä koiraan täysillä.

Treenien alettua harjoiteltiin omaa vuoroa odotellessa patjalle rauhoittumista ja minä treenasin kävelyllä koiraan keskittymistä. Muutaman minuutin ajatukset pysyvät jo aivan täysin koirassa, mutta sitten alkaa ajatus hiukan harhailemaan. (Samanlaisia niin koira kuin omistaja -keskittymiskyky hyvä, mutta vain hetkittäin löydettävissä).

Treenit aloitettiin seuraamisella. Alku oli hiukan kangertelevaa, mutta kun otin itse riittävän reippaan asenteen, niin Otto seurasikin ihan hienosti. Kouluttajalta sain semmosta palautetta, että pitää varoa harppomista pienen koiran kanssa, sekä sitä, että en "kumartuisi" koiraa kohti, jos kontakti koiraan meinaa kadota. Se vaan paineistaa koiraa aivan turhaan. Saan kävellä kuitenkin lyhyin askelin melko reippaasti, niin Otto jaksaa olla kiinnostunut.

Seuraavaksi otettiin liikkeestä maahanmenoa. Valitin, että se ei onnistu meillä sitten millään, vaikka Otto vapaasta liikkeestä meneekin tosi hienosti maahan. Kun yritin havainnollistaa, miten liikkeestä maahanmeno sujuu, niin sain kokea todellisen yllätyksen, kun Otto heittäytyikin maahan, ja koko ajan entistä reippaammin. Kouluttaja käski ottaa aina lopuksi pelkkää seuraamista, jos olen ensin treenannut liikkeestä maahanmenoa, koska Otto tarjoaa sitä maahanmenoa niin uskomattoman innokkaasti joka paikkaan. Lisäksi naksun kanssa saan olla tarkempi, että en myöhästy maahanmenon palkkaamisesta.

Lopuksi otettiin täyskäännöstä seuraamisessa. Tähän asti olen pyörähtänyt kellon suuntaisesti, niin että Otto voi vaan kulkea mukana, koska vastapäivään käännyttäessä Otto ei ole pysynyt käännöksessä mukana. Sitä on harjoiteltu ihan vaan paikallaan pienillä käännöksillä, mutta syystä tai toisesta se ei ole vain sujunut. Nyt kun yritin havainnollistaa kouluttajalle, mitä tarkoitin, niin mitäs tekee Otto - kääntyy juuri niin kuin pitääkin!!!

Eli eilisissä tokotreeneissä Otto yllätti useampaan otteeseen suorittamalla liikkeitä, jotka eivät tähän mennessä ole sujuneet oikein ollenkaan. Vaikka Otto ei oikein osannut vielä patjalle rauhoittua, niin ilmeisesti meidän yhteiset hengittelyt, rauhoittumiset ja keskittymiset toivat kuitenkin näin paljon hyvää treeneihin. Otto keskittyi paremmin ja ymmärsi paremmin mitä pyysin. Rauhoittumisharjoituksia jatketaan ilman muuta, jos se auttaa molempia parempiin suorituksiin. Loistavaa Otto, hyvä minä!

Motivaatio-ongelmia

Mun ja Oton treenaamista on koko kesän varjostanut motivaatio-ongelmat - niin agilityssa kuin tokossakin. Otto ei ole ainut, jonka motivaatiossa olisi parantamisen varaa. Omistajan motivaatio-ongelmat ovat vähintään yhtä suuri ongelma tällä hetkellä.

Omalta osaltani motivaatiokatoon on vaikuttanut agilityryhmämme, jossa ei ole vakituista kouluttajaa, vaan viikottain etsitään uusi kouluttaja, joka käy kouluttamassa vierailevana kouluttajana. Energiaa tuntuu menevän niin paljon kouluttajan etsimiseen, että treenaaminen ei meinaa jaksaa enää kiinnostaa. Vierailevat kouluttajat ovat hyvä juttu siinä mielessä, että mitä useampi kouluttaja, sitä enemmän voi saada uusia vinkkejä, mitä toinen ei ole keksinyt. Kesän aikana vierailleet kouluttajat ovat olleet erittäin päteviä ja hyviä kouluttajia, siinä ei ole mitään valittamista. Ongelma on siinä, että kukaan kouluttaja ei varsinaisesti seuraa meidän edistymistä, että tapahtuuko sellaista vai ei, ja toisaalta harkat ovat nyt hyvin hajanaisia, kun eri kouluttajat eivät keskenään tiedä, mitä toinen on pitänyt.

Treeneissä Otto on aika vaikea innostaa mukaan. Tilanne on kuitenkin parempi kuin talvella hallissa. Silti usein Otto lähtee kesken radan hajujen perään ja se on sitten raivostuttavaa.

Nyt ajattelin alkaa tekemään säännöllisesti Control Unleashed -kirjan harjoituksia. Palkkauksen määrää pitää lisätä, ja sen lisäksi aion vaatia Otolle treeniryhmän, missä on vakituinen kouluttaja viikottain.

Tällä viikolla opetellaan toko- ja agilitytreenien yhteydessä rauhoittumista matolle tai boxiin. Boxiin Otto osaa rauhoittua esimerkiksi kisaturistina, mutta nyt opetellaan vielä matolle rauhoittuminen ja samalla yritetään löytää parempaa yhteisymmärrystä. Aion naksuttaa kaikesta rentoutumisesta, mitä Otto osoittaa, jos se nyt rentoutuu ollenkaan. Rauhoittumista harjoitellaan yhdessä ja juu - yritetään hengitellä yhdessä ihan rauhassa, niin hassulta kuin se saattaakin vaikuttaa. Lisäksi minä yritän opetella olemaan paremmin läsnä koiran kanssa. Usein oma huomio kiinnittyy kaikkeen muuhun paitsi koiraan. Tällä viikolla yritän erityisesti opetella seuraamaan ja tarkkailemaan koiraa ja muutenkin keskittyä paremmin Ottoon ja yhdessäolemiseen. Tätä harjoitellaan myös käveleskelemällä ihan rauhassa, jolloin mun tehtävä on vain keskittyä ajattelemaan Ottoa, eikä mitään muuta. Noh, katsotaan nyt mitä tästä seuraa.

Rauno Virran koulutus 30.5

Loukkaantumiset vaan jaksaa haitata meidän agilityharrastusta. Ja tietysti muitakin harrastuksia. Sunnuntaina oli seuralla Rauno Virran koulutus, mutta valitettavasti en päässyt osallistumaan Oton kanssa, koska loukkasin jalkani viime torstaina. Menin kuitenkin kuunteluoppilaaksi paikalle ja ajattelin ihan ranskalaisilla viivoilla koota asioita joita pitäisi muistaa kokeilla Oton kanssa. Sen tarkemmin en viitsi alkaa erittelemään mitään, koska en päässyt itse näitä asioita vielä treenaamaan. Kyse on siis lähinnä muistilistasta itselleni. Harjoiteltavia asioita ja hyviä vinkkejä:

• Leikkiminen: hihnassa, Otto saa voittaa
• Ohjaaminen: mieti suunta, mitä koira näkee?
• Mikä on oleellista? Ohjausliikkeiden/kuvioiden nimet vai se, että toimiiko ne?
• Koiran linja lähdössä, radalla
• Säästä koiraa kovilta käännöksiltä, ennakoi

Koulutus oli aivan loistava, ja siitä sai sivustaseuraajanakin paljon irti. Nyt olisi kova into päästä kokeilemaan samoja asioita Oton kanssa.

Oton kanssa ollaan jatkettu keppien treenaamista ja menemme tällä hetkellä neljässä kepissä ja siitä pitäisi päästä äkkiä eteenpäin, mutta ollaan taidettu vähän jämähtää tuohon. Ollaan treenattu myös tokon perusasentoa ja jonkinlaista kehitystä tuntuisi tapahtuvan.

Uusi toko-ryhmä, uudella innolla, uudet harjoiteltavat asiat

Eilen alkoi taas toko ja treenattiin ensimmäistä kertaa ulkona. Ryhmä on ihan uusi. Tai Oton ystävätär Myy pitäisi olla tuossa ryhmässä, mutta Myy ei päässyt eilen harkkoihin.

Treenattiin luoksepäästävyyttä, seuraamista ja maahanmenoa. Luoksepäästävyys meni tosi hyvin. Tässä tilanteessa Otto hengailee mun sivulla tosi pitkään, ja kun tervehtijä on ihan lähellä Otto menee ystävällisesti tervehtimään ja istahtaa varpaille. Käsittääkseni se on tokossa ihan hyvä juttu, että koira menee ystävällisesti ja iloisesti tervehtimään, mutta ei hypi eikä meuhkaa.

Seuraaminen meinasi tuntua ihan onnettomalta, koska Otto haisteli maata ihan koko ajan. Sain Oton hetkeksi innostumaan sen verran, että saatiin ihan ok seurauspätkä, niin että uusi kouluttajamme näki, että Otto periaatteessa osaa seurata. Kouluttaja kehotti harjoittelemaan vaikka vain yhtä askelta niin kauan kuin Otto on tässä nuorten teinipoikien iässä ja hajut vie voiton ihan kaikesta. Lisäksi voitaisiin koittaa palkkausta lelulla ja se ihan toimikin hetkittäin. Toivottavasti tämä Oton teinivaihe olisi pian ohi, koska oma kärsivällisyys on niin koetuksella kun ei päästä etenemään, ja joudutaan ottamaan takapakkia.

Maahanmeno meni pieleen samasta syystä kuin seuraaminen. Tehtävänä oli saada koira vain maahan, ja koska kouluttaja huomasi, että Otto kyllä osaa maahanmenon ja kerroin, että ollaan tehty maahanmenoja koiran vapaasta liikkeestä, niin sitä me saatiin harjoitella nytkin. Otto keskittyi hyvin vahvasti katselemaan toisia koiria, haistelemaan, sekä kuuntelemaan kauempaa kuuluvia pamauksia. Kun kouluttaja meni katsomaan muita koiria, niin onnistuinkin ihan kivasti leikkimään Oton kanssa sitä leikkiä, että huutelen sille vain satunnaisesti "istu" ja "maahan" ja palkaksi heitin makupalan jonnekin taakse tai takaviistoon, ja välillä palkkasin koiran eteen. Kouluttaja ehdotti kokeilemaan takapalkkausta, joten sitä me nyt sitten varmaan opetellaan myös seuraavaksi.

Oli kivaa päästä taas vauhtiin tuossa tokossakin. Toivon, että seuraavat treenit sujuu paremmin. Kouluttajan kanssa tuntuisi olevan hyvin samanlainen näkemys koiran kouluttamisesta, joten senkin takia odotan innolla seuraavia harkkoja, jotka on parin viikon päästä.

Control Unleashed

Tilasin kirjan nimeltä Control Unleashed (Leslie McDevitt), siinä toivossa, että sieltä löytyisi jotain vinkkiä tai ratkaisua Ottoskan teini-iän kriiseihin, eli tähän haisteluun ja tottelemattomuuteen ja valikoivaan kuuloon. Ajattelin, että tuskin siinä on mitään mitä en jo tietäisi, mutta jos löytyisi edes jotain, mitä en ole tajunnut ajatella.

Nyt olen lukenut vasta esipuheen, ja selaillut ensimmäistä kappaletta, missä lähinnä kerrotaan kenelle kirja on suunnattu ja minkälaisille koirille nämä harjoitukset sopivat. Tähän mennessä kirja on ollut positiivinen yllätys. Ajatuksia alkaa heräilemään jo nyt ja kaikkein iloisin yllätys oli se, että nyt vaikuttaisi, että kirjan harjoituksia voisi tehdä myös Östenin kanssa. Taisin saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla. :)

Ajattelin täällä blogissa kertoilla ajatuksista joita herää lukemisen aikana - en siis kirjan sisällöstä. Ei tästä blogista silti (toivon mukaan) mitään lukupiiriä tule, vaan blogi säilyköön edelleenkin ensi sijaisesti treenipäiväkirjana.

Kirjan johdattelemana haluan ensimmäisenä pohtia hiukan Oton käytöstä. Oton haistelu on mun mielestä lähinnä sitä, että hajujen maailma on mielenkiintoisempi kuin minä. Se haistelee agilityhallissa mattoa ja pihalla toisten koirien jälkiä. Otto on erittäin innostunut haistellessaan ja siitä näkee miten hajut täyttävät kaiken tajunnan. Oton tapauksessa haistelu ei vaikuttaisi olevan stressin tai pelon ilmenemismuoto. Tämä on tärkeää tiedostaa, sillä onhan siinä vissi ero, pelkääkö /stressaako koira vai onko se vaan enemmän kiinnostunut hajuista kuin muista asioista. Tästä ajatuksesta lähdetään matkaan.

Agilityhallin toko on muuten loppunut ja nyt yritin ilmoittaa Oton naapuriseuran kursseille. Toivottavasti löytyy ryhmä. Kiinnostaisi myös hakutreenit, mutta saas katsoa miten siinä käy. Otto pääsi myös sunnuntain agilityryhmään. Jes! Enää ei työt haittaa harrastuksia! :)

Laatikon sulkeminen

Tällä viikolla olen ollut iltavuorossa, joten kaikki treenit jäi väliin. Eilen ajattelin, että jotain mukavaa pitäisi silti keksiä.

Päätin treenata omia naksuttelutaitoja ja Heli ehdotti, että opettaisin Oton sulkemaan laatikkoa. Tehtävä oli sopivan helppo, eikä siinä ollut vaaraa, että vahvistaisin maahanmenoa, jota Otto tarjoaa muutenkin aivan kaikkeen, joten kävin tuumasta toimeen. Laatikoksi valitsin keittiön alimman laatikon. Se on kevyt ja menee melkein itsestään kiinni, joten onnistumisen mahdollisuus on suurempi kuin raskaammalla laatikolla.

Eilen tehtiin kuusi viiden naksun sarjaa, ja aina viiden harjoituksen jälkeen pidettiin pieni tauko. Ensin naksutin laatikon katsomisesta pari viiden sarjaa. Sen jälkeen Otto antoi jo enemmän ja liikkui laatikkoa lähemmäs ja yhden viiden sarjan naksutin laatikon lähestymisestä. Viimeiset sarjat naksutin laatikon koskemisesta. Tässä vaiheessa laatikko ei vielä liikkunut. Palkkauksen suunnalla sain Oton koskemaan lähes 100 % keskelle laatikkoa, ei siis reunoille.

Tänä aamuna jatkettiin laatikon sulkemista. Ensimmäisen viiden sarjan naksasin laatikon keskelle koskemisesta. Seuraavan viiden sarjan naksutin siitä, että laatikko liikkui hiukan. Yhdeksäs viiden sarja päättyi laatikon sulkemiseen! Loistavaa! Jatketaan tästä vielä pidemmälle. Tähän mennessä laatikko ei ole ollut vielä kokonaan auki, vaan ihan pikkuisen vaan Seuraavaksi alan avaamaan laatikkoa enemmän ja kun se saadaan suljettua, aletaan kasvattamaan etäisyyttä. Mukava harjoitus, kun voi itse harjoitella ajoitusta, kriteeriä ja palkkauksen suuntaa ja tulokset näkyvät nopeasti. Menee se viikonloppu näinkin. :D

Esteharkkaa ja ensimmäiset naapuriseuran epikset

Lauantain harkat

Päätettiin käydä lauantaina harkkaamassa, kun ei tiistaina päästy Oton oikeisiin treeneihin. Ensin yritettiin ottaa 14 esteen rata, mutta ei siitä tullut yhtään mitään, kun Otto alkoi haistelemaan maata ja sittenhän se menikin nenä maassa aivan omia teitään. Otin sen kiinni ja lähdettiin hallista ulos nollaamaan tilannetta, kun alkoi itsellä vähän hermot pettää ja kiukutti ihan tosissaan.

Sainkin itseni vähän paremmalle tuulelle ja sitä kautta Ottoon taas uudestaan kontaktin ja samalla sain vähän enemmän asennetta mukaan. Palattiin halliin ja asennemuutoksen avulla saatiinkin ihan hienoa radan pätkää aikaan. Otto otti hyvin kontaktit. Ongelmia tuli pussilla, kun Otto ei uskaltanutkaan suorittaa pussia. Yritin rohkaista sitä tulemaan pussin läpi useamman kerran, kunnes Otto luovutti ja lähti haistelemaan. Muurillakin oli ongelmia. Lopulta Otto kuitenkin suoritti sekä pussin että muurin.

Lopuksi treenattiin yksittäisiä esteitä. Renkaalta Otto tuli useamman kerran renkaan ja kehikon välistä, mutta saatiin lopuksi hyviäkin suorituksia. Sitten treenattiin puomin kontaktia. Se sujuikin hienosti. Otto jäi hyvin kontaktille, vaikka itse kävelin jonkin verran ohi. Mahtavaa! Täytyy toki tunnustaa, että Otto edelleenkin maastoutuu kontaktille. En osaa opettaa sitä pois siltä. Seuraavaksi treenattiin pussia ja vähän aata. Lopuksi otettiin keinua. Kävelytin Oton ihan keinun päähän, ja vasta sitten avustaja laski rauhallisesti keinun alas. Ottoa hiukan pelotti keinu, mutta tuli vaan silti. Hassua tuo keinun pelkääminen sinänsä, että keinulla ei koskaan ole sattunut mitään, eikä Otto ennen ole jännittänyt yhtään, mutta jostain syystä nyt sitten keinu olikin vähän pelottava.


Seinäjoen epikset

Vaikka takana onkin jo parit oman seuran epäviralliset, tuntui nämä epikset jotenkin ensimmäisiltä. Tuli sellainen tunne, että nyt tämä kaikki on sitten totta, ja kisaura alkaa tästä.

Tavoitteena tänään oli näyttää Otolle, että muuallakin on esteitä kuin oman seuran kentällä ja hallissa. Sen suurempia odotuksia ei sitten ollutkaan. Toki halusin lähteä radalle tekemään niin hienoa suoritusta kuin vain tällä treenaamisella on mahdollista, mutta pääpaino oli sillä, että saisin Oton tekemään töitä sen sijaan että se haistelisi vaan maata, vaikka vieraassa hallissa onkin varmasti paljon mielenkiintoisia hajuja.

Lähtö ei sujunut toivotulla tavalla. Otto kääntyi koko ajan hallin ovea kohti missä oli paljon katselijoita, ja käänsi takapuolen rataa kohti. Saatiin kuitenkin lähtö aikaiseksi, mutta jo heti ensimmäisen esteen jälkeen Otto juoksi ulos radalta palkintopöydän läheisyyteen (hyvä enne???). Saatiin kuitenkin jatkaa. Seuraavana oli vuorossa puomi. Otto jännitti sitä aika paljon ja tuli erittäin varovasti puomin. Laskuosuudelle Otto kuitenkin kiihdytti vauhtiaan, mutta otti silti kontaktin hyvin. Yhdeltä aidalta tuli kielto, kun en kääntänyt Ottoa riittävän hyvin. Korjasin sen, ja onnistuin tekemään sokkarinkin aidan jälkeen. Pituushyppy ohitettiin, kun en ohjannut sitä kunnolla, mutta Otolla oli niin hyvä vauhti, etten viitsinyt jäädä korjaamaan sitä. Otto irtosi putkeen hyvin, vaikka suorittikin sen aika hitaasti. Myös putken jälkeen onnistui sokkari hienosti. A-esteelle Otto lähti hyvin, mutta koska A:n pinta oli täysin erilainen kuin omalla seuralla, niin Otto kävi epävarnmaksi ja kääntyi pois A:lta. Rohkaisin Ottoa suorittamaan sen kuitenkin ja sitten Otto tulikin A:n ja otti kauniin kontaktin A:n loppuun. Kahdesta viimeisestä aidasta Otolla ei ollut mitään tietoa, vaan se juoksi ohi, mutta en halunnut hyvää vauhtia pilata palauttamalla sitä suorittamaan niitä.

Kaiken kaikkiaan olen ihan tyytyväinen ensimmäiseen kisaan vieraassa paikassa ja vierailla esteillä. Nyt pitäisi vaan käydä paljon epiksissä, että oppisin ne meille sopivat kisarutiinit ja pystyisin vähän luopumaan jännityksestä ja luottaisin paremmin meidän yhteistyöhön. Tänään oli kyllä hyvä päivä. Tuntui hyvältä olla taas menossa mukana ja oli mukavaa nähdä muita harrastajia, vaikka moniakaan en tuntenut. Hassua, että kisajännitys muuttui siellä paikanpäällä iloksi, ja ajatukseksi siitä, että kyllä on hienoa olla taas kisakentillä. Kisaradat, täältä me tullaan!

Alkuvuoden kehityksestä

Nyt olisi taas aika päivittää, onko harjoiteltavissa asioissa tapahtunut mitään kehitystä ja asettaa samalla tavoitteet maaliskuulle.

Alkuvuoden harjoiteltaviksi asioiksi olen listannut seuraavat asiat: irtoaminen, yksinolo, hyppytekniikka, liikkeestä pysähtyminen, kaukokäskyt, tunnari, takaaleikkaus, pujottelu, kontaktit, agilityn lähtötilanne, noutokapula, ruutu, luoksetulo, paikallaolo ja seuraaminen.

Irtoaminen: Irtoamista on treenattu, ja jonkin verran ollaan edistyttykin. Vaatii kuitenkin vielä enemmän töitä.

Yksinolo: Sujuu jo ihan hienosti. Välillä Otto raapii ovea, kun menen ulos, mutta enimmäkseen se makailee jossain eteisen lähettyvillä kun palaan takaisin sisälle.

Hyppytekniikka: Hyppytekniikkaa on treenattu oikein tunteella, ja se alkaakin sujumaan ihan hienosti. Otto alkaa selvästi ymmärtämään jutun idean. Tämä treeni ei kuitenkaan koskaan ole kokonaan valmis, vaan tätä tullaan tekemään aina. Harjoituksissa uskallan kuitenkin pitää jo rimoja, sillä Otto on kehittynyt kuitenkin jo sen verran taitavaksi hyppijäksi.

Liikkeestä pysähtyminen: Ei olla treenattu nyt taas yhtään. Enkä edes muista mitä tässä oli tarkkaan ottaen tehdä... Niin mua. Pitäisi opiskella vähän enemmän tokoliikkeistä, että edes tietäisi suurinpiirtein mitä on tekemässä.

Kaukokäskyt: Näitä tulee otettua usein agilitytreenienkin aikana omaa vuoroa odotellessa. Otto on alkanut tajuamaan tuon istumisenkin. Etäisyys tällä hetkellä on n. 1 metri.

Tunnari: Meidän pikku apina on onnitunut kiipeilemään pöydälle useampaan otteeseen ja näiden temppujen seurauksena tunnarikapulat on järsitty melko kamalaan kuntoon. Positiivista on se, että koira löysi tunnarit. Huonoa on se, että koira ei tiennyt, että niitä ei kuulu syödä. Aloittakaamme siis alusta, kun saamme joskus uudet tunnarikapulat.

Takaaleikkaus: Ei treenattu oikein koskaan. Tuskin siis sujuu. Varsinkaan kun Otto ei mielellään irtoa.

Pujottelu: Ei juurikaan treenattu, mutta olen sentään tehnyt päätöksen opettaa kepit verkoilla. Toivottavasti tämä päätös pitää.

Kontaktit: Ollaan treenattu nokkimista ja saada se maahanmeno pois, mitä Otto on tarjonnut. Aika hyvin nenä alkaakin löytämään maahan. Koko kontaktia en ole treenannut Oton kanssa, vaan pelkästään sitä nokkimista.

Agilityn lähtötilanne: Kärsimme varastelusta ja hiipimisestä. Tajuan kuitenkin nykyään palauttaa Oton lähtöön jos varastamista tapahtuu. Tuntuu, että Otto jää kuitenkin jotenkin varmemmin sinne lähtöön kuin ennen. Tai pystyn ainakin etenemään kauemmas radalle kuin ennen.

Noutokapula: Ei treenattu

Ruutu: Ei treenattu

Luoksetulo: Sujuu jo paremmin. Jonkin verran vaikeuksia jättää Otto odottamaan luoksetulokäskyä. Otto hiipii helposti mukana.

Paikallaolo: Paikallaolo itsessään sujuu ihan hienosti. Paikalle jääminen ei oikein suju.

Seuraaminen: Upeaa! Lisää pitää treenata ainoastaan seuraamista jos astun askeleen taakse päin.

Aika hienoa. Paljon hyvääkin sieltä löytyi, vaikka ollaan aika vähän ehditty treenaamaan. :)

Viikon 8 saavutuksia

Viime viikkoon mahtui Ottoskan kanssa kahdet agilitytreenit ja yhdet tokotreenit.

Tiistain agility ei mennyt ihan toivotulla tavalla. Kai se oli ihan odotettavissa tauon jälkeen. Treeniryhmä oli Otolle ihan uusi, mikä aiheutti vielä lisähäiriötä. Otto keskittyi treeneissä lähinnä nuuskimaan ja rengaskin oli unohtunut. Irtoamiset sujui ihan ok, kun kouluttaja vähän avitti.

Keskiviikkona tokossa Otto pääsi loistamaan upealla paikalla makuulla, joka kuitenkin häiriintyi kuin viimeinen koira tuli vähän myöhässä. Ottoa kiinnosti kovasti uudet tulokkaat, eikä meinannut enää malttaa keskittyä. Treenit kuitenkin jatkuivat upealla seuraamisella. Kierreltiin ihmisjoukon seassa ja Otto jäi upeasti perusasentoonkin ihmisten vieressä ja Otto piti kontaktin aivan upeasti koko harjoituksen ajan. Itse kävelin aika reippaasti ja jos kontakti hukkaantui pysähdyin heti ja jatkoin matkaa, kun kontakti oli taas kunnossa. Upeaa! Mahtavaa! Ihanaa! Jes! Otosta tulee kuin tuleekin vielä tokokoira!

Sunnuntaina oli vuorossa Jenni Leinon koulutus. Treenailtiin pakkovalssia, niistoa, saksalaista ja jaakotusta siellä tuli ja mitä kaikkea... Positiivista oli se, että Otto keskittyi haistelun sijaan tekemään töitä. Kehuja saatiin siitä, että Otto lähtee erittäin hyvin takaakiertoon. Parannettavaa oli taas omien liikkeiden suhteen. Esimerkiksi jaakotuksessa käännyin liikaa estettä kohti ja muutenkin etenemislinjoja pitää miettiä tarkemmin. Jätin myös usein koiran selän taakse, joten siihen pitää jatkossa kiinnittää enemmän huomiota. Välillä ohjaan liian korkealta ja pitäisi viedä käsiä vähän alemmas. Irtoamista pitää myös vahvistaa paljon, paljon enemmän ja palkkauksen laatua pitää miettiä. Putket sujui nyt taas aiempaa paremmin. Otto lähti paljon paremmin putkelle, kun ennen se on ollut paljon epävarmempi.

Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen Oton viime viikkoon.

Blogi jälleen tauolla sairasloman takia

Blogi on jälleen ollut tauolla Oton sairasloman takia. Otto katkaisi varpaan kynnen muutama viikko sitten joten helmikuu on mennyt taas taukoillessa. Tänään palataan agility-kentälle ja huomenna jatkuu toko-treenit.

Edellis viikolla aloitettiin jo toko talvitauon jälkeen. Viime viikolla oltiin poissa tokosta mun työvuorojen takia. Otto yllätti positiivisesti treeneissä. Keskinäinen kontakti saatiin hienosti aikaan vaikka hallin mattoa pitikin kovasti haistella.

Otettiin myös ihan istumista ja maahanmenoa ja niihin saatiin energiaa siten, että heitin palkan jonka Otto sai hakea ja palkka oli nautittu annoin uuden käskyn. Otettiin istumista ja maahanmenoa myös perusasennosta ja nekin sujui ihan ok. Itse otin myös kaukokäskyjä noin metrin päästä. Kyllä nekin sujui, mutta ei vielä ihan niin hienosti kuin haluaisin. Hyvää oli se, että istuminen kaukokäskystä alkoi sujumaan vähän paremmin. Ennen se on ollut erittäin epävarmaa.

Sitten meillä taisi olla seuraamista ja luoksetuloa. Ihan kivasti sujui nekin. Varsinkin luoksetulo oli nopea ja varma. Nyt pitäisi vaan vielä opettaa Otto tulemaan perusasentoon luoksetulosta. Sitä ei olla vielä treenattu oikeastaan yhtään.

Treenit lopetettiin rauhoittumiseen, mikä oli Otolle kova paikka, mutta hetkittäin sujui ihan lupaavasti. Tuota rauhoittumista treenataan ilmeisesti joka kerta jatkossa. Odotan innolla, sillä se on niin hyvä taito osata pitkinä kisapäivinä.

Agilityn tekniikkatreeniä

Viime viikonloppuna olimme Elina Jänesniemen tekniikkakoulutuksessa. Lauantaina opettelimme twistiä ja pakkovalssia.

Twisti on aina tuntunut jotenkin hankalalta enkä ole millään meinannut ymmärtää, miten se tehdään. Nyt pääsin siihenkin vähän paremmin kiinni ja harjoitus sujui ihan hienosti. Haastavaa oli oikean ajoituksen löytyminen ja miten pitkään pitää peruuttaa ennen kuin voi kääntyä eteenpäin. Elina antoi erittäin hyviä vinkkejä takaperin liikkumiseen ja muutenkin liikkumiseen radalla. Nyt pitäisi vaan opetella soveltamaan niitä käytännössä.

Päivä oli aika pitkä ja Otto meinasi vähän nuorena ja kokemattomana väsähtää loppupäivää kohti. Hiukan jännitti, miten se jaksaa toisen pitkän treenipäivän heti perään.

Sunnuntaina oli vuorossa sylikäännös ja poispäinkäännös. Luulin osaavani sylikäännöksen ja luulin, että myös Otto osaa sen. Kuinkas siinä sitten kävikään... Niitä sylikäännöksiä jankattiin ja jankattiin ja vain erittäin kovan yrityksen erhdyksen ja kömpelöinnin jälkeen onnistui jotenkin. Vasta videolta jälkeenpäin katsottuna ymmärsin miten huonosti se oikein oikeasti sujuu. Videoissa hyvää on se, että näki myös syyn, miksi ne sujui niin huonosti. Jotenkin odotan liikaa Otolta ja kuvittelen, että se osaa kaiken saman minkä Vipsu, joten en malta kääntää koiraa kunnolla, kun jo lähden rynnimään eteenpäin. Nyt vasta oikein tajuaa, miten paljon Vipsu on kuitannut mun virheitä ja ennakoinut ja pelastanut kiperiä tilanteita. Tuo ennakoiminen mihin Vipsu on suoraan sanottuna pakotettu, onkin johtanut sitten ongelmiin kisoissa, kiitos ainaisen myöhästelyni.
Poispäinkäännöstä en ole juurikaan Oton kanssa treenannut, joten saatiin aloittaa puhtaalta pöydältä sen suhteen. Se sujuikin aavistuksen paremmin.

Nyt pitäisi vaan kovasti katsella noita videoita ja etsiä sieltä syitä ja seurauksia ja treenata, treenata, treenata...

Uuden treenikipinän saatuani pystytin olohuoneen lattialle kaksi sankoa, joiden ympärillä on nyt sitten pakkovalssailtu, twistailtu, kääntyilty poispäin ja sylikäännytelty. Pihalla on ollut melkein 30 astetta pakkasta, eikä joka päivä viitsi ajaa hallillekaan asti muutaman pienen harjoituksen takia. Tämä järjestely on toiminut ihan hyvin ja Otto ainakin nauttii, kun kotiin on keksitty uusi leikki. :)

Vuosi 2009 lopuillaan... 2010 edessä: tavoitteet

Melkoinen vuosi on takana. Kaikenlaista on ehtinyt sattua ja tapahtua. Oton loukkaantuminen keväällä huolestutti ja jarrutti treenaamista. Loppukesästä oltiin kuitenkin jo agilityryhmässä ja syksyyn mahtui myös kahdet epäviralliset kisat, joista ensimmäinen oli seuran möllimestaruuskisa. Mestaruus jäi saamatta, mutta mitäs se haittaa, kun Otto selvisi itse kisatilanteesta niin hienosti. Otto kävi myös pariin otteeseen vierailevilla kouluttajilla ja käytiin myös tutustumassa virallisiin kisoihin, mutta ihan vaan kentän reunalta katsellen. Jos kehitys jatkuu samaan tahtiin, niin ensi vuodesta taitaa tulla oikeinkin jännittävä ja menestyksekäs vuosi.

Ollaan harrastettu vuoden aikana myös tokoa, ja Otto osoittautuikin melko potentiaaliseksi toko-koiraksi. Paljon jäi kuitenkin vielä oppimatta ja nyt pitäisikin talven aikana jaksaa treenata noita tokoilujakin.

Ensi vuosi alkaa tekniikkaviikonlopulla. Odotan sitä innolla, vaikka vähän jännittääkin, miten me pärjätään noin kovassa koulussa. Tavoitteena olisi opetella esteet kunnolla talven aikana, ja osallistua muutamiin epävirallisiin kisoihin muualla kuin omassa hallissa - ihan vaan opetusmielessä, että Otto tottuisi uusiin paikkoihin ja esteisiin. Alkukesästä toivoisin, että voitaisiin osallistua epävirallisiin jo vähän enemmän tositarkoituksella, eli että voisimme alkaa testaamaan miten meidän yhteistyö oikein OIKEASTI sujuu. Loppukesästä haaveena olisi aloittelevien joukkue agirodussa. Syksyllä ehkä jo viralliset kilpailut, jos kaikki on sujunut hyvin. Jos kaikki on kesken (esteet ym) niin silloin on turha kiirehtiä virallisiin. Syksyn tavoitteet muokkautuu muutenkin tarkemmin kevään aikana. Näin nuoren koiran kanssa ei oikein vielä pysty asettamaan tavoitteita kuin muutaman kuukauden eteenpäin. Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

Tunnari

Tänään treenattiin tunnaria. Otto alkoi jo nostaa tuota palikkaa maasta, kun ennen se on vaan koskenu siihen nenällä. Perusasentoon Otto tulee muuten tosi hienosti, kun jossain vaiheessa se oli niin iso ongelma. Kehitymme siis koko ajan.

Irtoamista ja kaukokäskyjä

Eilen alkoi agilityn hallikausi. Syyskauden meitä kouluttaa Ilona. Hallitreenit avattiin irtoamisilla. Ensin lähetettiin koira suorittamaan vain yksi aita. Otto oli aavistuksen hukassa, mutta kun taas muisti, mistä oli kysymys alkoi irtoaminen sujua ihan hienosti. Otto irtosi hyvin myös kahden aidan taakse ja lopuksi harjoiteltiin irtoamista kahden aidan takaa suorassa linjassa olevaan putkeen, niin Otto yllätti iloisesti suorittamalla tehtävän täydellisesti. Otto ei meinannutkaan kiertää putke vaan juoksi suoraa läpi kohti uutta leluaan. Kahden aidan taakse Otto ymmärsi muuten lähteä, vaikka lelu ilmestyi sinne vasta sitten, kun molemmat aidat oli hypätty. Tai siis juostu läpi, kun en käytä vielä rimoja, kun on se hyppytekniikan opettelu vasta niin vaiheessa.

Nyt kun toko on loppu, niin pitäisi jaksaa treenata itse ominpäin kaikkia liikkeitä. Olen ottanut tavoitteeksi, että treenaisin päivittäin edes 5 minuuttia Oton kanssa tokoa. Siinäkin ajassa ehtii oppia paljon, eikä ole ainakaan pelkoa siitä, että treenaisi motivaation pilalle. Katsotaan nyt miten lähtee sujumaan. Tänään kulutin 5 minuuttia treenaillen kaukokäskyjä (istu ja maahan). Maahanmeno sujuu tosi hyvin, mutta istuminen alkoi vasta hiljalleen valkenemaan. Olen kyllä silti ihan tyytyväinen päivän treeniin.

Sairasteluja, ja niiden seurauksena treenitauko

Suunnitelmissa oli treenata ahkerasti ja päivittää blogia innokkaammin kuin edellisinä kuukausina, mutta blogit on kyllä täysin unohtunut.

Östen on ollut kaihileikkauksessa ja Viva ja Otto sairastivat vatsataudin. Otto pääsi aika vähällä. Otto oksenteli yhden aamupäivän ja oli sen jälkeen ihan kunnossa. Viva sen sijaan joutui kahteen kertaa nesteytykseen viikon sairastamisen jälkeen. Kaikki kolme terrieriä ovat siis olleet sairaslomalla yli viikon, (Otto on ollut karanteenissa, ettei tartuta muiden ihmisten koiria), joten treenit on valitettavasti jätetty nyt kokonaan väliin.

Tokohan on jo loppunutkin, ja agilityssa pidetään muutenkin taukoa ennen ensi viikolla alkavaa hallikautta.

Otto saa nyt sitten uuden kouluttajan, mutta treenipäivä pysyy samana. Treenaamme agilitya siis jatkossakin maanantaisin.

Siinä meidän kuulumiset tällä kertaa. Toivottavasti koirat pysyvät terveinä loppuvuoden, samoin kuin ohjaajansa ja omistajansa, niin saadaan blogiinkin uutta luettavaa.

Palkkauksen paikka

Täällä taas laiska blogin kirjoittaja. Olisi ollut kertomista tokoista ja agilitytreeneistä, mutta en jaksa palata kahta viikkoa taakse päin, vaan kerron vain maanantain agilitytreeneistä.

Maanantaina oli teemana kisanomainen radan suorittaminen ja rataan tutustuminen. Radoissa oli 13 ja 14 estettä, eli pisimmät radat, mitä ollaan menty. Ensimmäinen rata meni melko huonosti, mutta kiitos tarkkasilmäisen kouluttajan, löytyi heti syykin siihen miksi kaikki meni pieleen.

Kouluttaja huomautti, että palkkaan Ottoa jatkuvasti edessäni, kun liike on pysähtynyt ja usein vielä niin, että Otto on hypännyt minua vasten. Toisin sanottuna, palkkaan jatkuvasti edessäni häsläämisestä, enkä siitä liikkeestä, eli esimerkiksi aidalle irtoamisesta.

Kun korjasin palkkaamistani, alkoi homma sujumaan paremmin, ja kun sitten vielä tajusin aloittaa ohjaamisen, niin johan alkoi meidänkin touhu näyttämään agilitylta. Otto liiteli nätisti esteiden yli ja sählääminen jäi ehkä puoleen, ja me todellakin selvittiin 13 esteestä, ei toki aivan virheettä, mutta todella hienosti kuitenkin!

Että semmosta. Kuitenkin täytyy todeta, että Oton ja menestyksen välissä olen enää minä, joten nyt pitäis tosissaan oppia hoitamaan tämä mun oma tehtävä radalla!!!

Näillä suunnitelmilla käynnistyy lokakuu...

Voi miten nopeasti syyskuu meni. Syyskuussa olin aika paljon poissa kotoa, sillä käväisin Itävallassa katsomassa agilityn mm-kisoja ja jo seuraavana viikonloppuna suuntasin kanakurssille opiskelemaan kriteeriä. Sillä välin Otto on ollut vanhemmillani hoidossa. Emme ole siis ehtineet treenailemaan paljon mitään syyskuussa. Tulee aivan huono omatunto. Pitääpä kunnostautua tämän kuun aikana.

Tehdään nyt kuitenkin tuttuun tapaan selvitys syyskuun treeneistä:

Liikkeestä pysähtyminen: Melko hataraa. Jatketaan harjoituksia.

Kaukokäskyt: Ei edistystä. Jatketaan.

Tunnari: Leikin avulla Otto nostaa palikan maasta, ja lähtee jahtaamaan mua, kun juoksen pakoon. Muuten lähtee kyllä hakemaan nätisti, mutta ilman leikkiä, ei ota mielellään suuhunsa sitä palikkaa.

Takaaleikkaus: Ei olla treenattu

Aita: Yritystä on kovasti ollut, mutta treenaamme sisukkaasti aina vaan lisää.

Pujottelu: Jatkamme harjoituksia.

Kontaktit: A:n kontakti alkaa näyttämään ihan mukavalta. Pystyn jo jonkin verran liikkumaan kun Otto on kontaktilla. Puomia ja keinua ei ole vielä opeteltu juurikaan.

Agilityn lähtötilanne: Alkaa näyttämään hyvältä, pienen muistuttelun jälkeen. Otto selvästi tuntuu tajuavan (hetkittäin), että jutun juju on se esteen katsominen. Tällä hetkellä tehdään tätä harjoitusta pelkällä aidalla, tai siis heitän lelun vasta sitten, kun olen lähtöluvan antanut. Edelleen joudun kuitenkin olemaan Oton kanssa samalla puolella aitaa, että toivottu käytös tapahtuu.

Kuonolla käden koskettaminen: On vähän jäissä.

Perusasento: Alkoi onnistumaan kuin itsestään, sen jälkeen kun päätin katsoa mitä tapahtuu jos en vaan enää anna apuja. Perusasentohan meillä on opeteltu siten, että olen opettanut Ottoa seuraamaan kättä. Näin ollen kohdennuksen avulla olen ohjannut Oton oikeaan paikkaan. Kun vain rohkeasti jätin liioitellun käden liikkeen pois, Otto näytti, että kyllähän tuo perusasentokin hoituu. Pientä hienosäätöä oikean etäisyyden kanssa joudutaan vielä tekemään.

Noutokapula: Täysin treenaamatta.

Ruutu: Ei olla treenattu.

Luoksetulo: Ei juurikaan treenattu.

Paikallaolo: Mitähän tarkkaan ottaen olen tarkoittanu tällä paikallaololla? Paikallamakuuta ollaan treenattu kovastikin. Oton kanssa ollaan pidennetty kestoa suhdeaikataulujen avulla. Tuntuu toimivan.

Seuraaminen: Tosi upeaa, kunhan kävelen itse suht reippaasti, ja Otto on sopivalla tuulella. Joskus alku voi olla hieman hankalaa, mutta kun päästään vauhtiin, niin seuraaminen on tosi hienoa. Ilman remmiä sujuu paremmin kuin remmissä.

Eipä muuta tällä kertaa. Toivottavasti marraskuun alussa on enemmän kerrottavaa edistymisestämme.

Möllimestaruuskisat 9.9.2009, sij, 9

Oman seuran möllimestikset pidettiin 9.9. Osallistuin Oton kanssa ihan vaan harjoituksen vuoksi. Ensimmäinen rata ei mennyt ihan toivotulla tavalla. Koska Otolle ei ole vielä opetettu kaikkia esteitä, niin jouduin kiertämään radalla muurin, pituuden ja puomin. Niitä kun ohitettiin niin Otto lähti käsistä haistelemaan ympäristöä. Lopulta päästiin kuitenkin maaliin, ja melkoisten kehujen kera.

Toinen rata meni jo huippuhyvin. Radalla Otto pysyi koko ajan, mutta virheitä tuli esteiden kiertämisestä, ja sitten varsinkin putkilla Otto oli hiukan epävarma, että saako näitä nyt sitten suorittaa vai ei. Loppusuora tultiin kovalla vauhdilla.

Kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen ensimmäiseen epäviralliseen kisapäivään! Hienoo Otto! :D

Tilannekatsaus 01/09/09

Taas on kuukausi vaihtunut, joten on ihan hyvä tarkastella, mitä elokuun aikana on opittu ja mitä pitää treenata vielä lisää.

Tunnari: Ihan uusi juttu meille, joten tätä treenataan myös syyskuussa. En meinaa mitenkään osata opettaa Otolle sen kapulan kantamista mulle asti. Satunnaisesti Otto kyllä nostaa sen maasta, mutta pudottaa myös hyvin nopeasti. Nopeasti Otto kuitenkin lähtee etsimään sitä kapulaa.

Takaaleikkaus: Aivan alkutekijöissä vielä. Treeni jatkuu siis myös syyskuulla.

Pihan rajat: Näyttäis menneen jakeluun, joten rajojen opiskeluun ei käytetä näillä näkymin aikaa syyskuulla.

Aita: Alkaa vähitellen hahmottumaan, mutta vaatii yhä treeniä. Otto kuumenee aika lahjakkaasti agilityssä, mikä hankaloittaa oppimista.

Pujottelu: On jäänyt vähän vähemmälle harjoittelulle viime aikoina, mutta kyllä siitä hyvä tulee. Jatketaan harjoituksia.

Kontaktit: Vaativat vielä lisää treeniä, mutta Otto alkaa selvästi nyt jo hahmottamaan mistä on kysymys. Ollaan treenattu lähinnä A:ta, mutta kai sitä pitäis vähitellen alkaa testailemaan puomiakin, että löytyykö sama käytös sinnekin.

Agilityn lähtötilanne: Unohtunut TÄYSIN!!! Otto vaan karkailee ja rynnii jalkoihin, ja tämä ei ole yhtään sen näköistä, kuin mä haluaisin.


Kuonolla käden koskettaminen: En ole oikein muistanut, että tätäkin olisi pitänyt treenata.

Perusasento: Alkaa näyttämään jo ihan mukavalta. Seuraavaksi pitäisi hioa tarkkuutta oikeaan asentoon.

Noutokapula: Ei olla harjoiteltu.


Maahanmeno: Upea! Voidaan siirtyä kaukokäskyjen treenaamiseen ja liikkeestä maahanmenoon.

Istuminen: Sujuu hyvin. Jatkossa istumista harjoitellaan kaukokäskyjen avulla ja treenaamme myös liikkeestä istumista.

Ruutu: Oton suosikki edelleen. Treenataan jatkossa siten, että joskus palkka odottaa ruudussa, toisinaan taas heitän palkan sen jälkeen kun koira lähtee etenemään ruutua kohti.

Luoksetulo: Otto juoksee täysiä mua kohti luoksetulo-harjoituksessa. Tähän voisi vähitellen liittää perusasennon, niin että koira tulee perusasentoon kutsuttaessa. Tai miten niiden nyt sitten kuuluukaan tulla. Pitääpä kysellä.

Paikallaolo: Alkaa sujumaan. Seuraavaksi pitää lisätä vaikeusastetta ja esim. kiertää koiraa.

Seuraaminen: Hyvää silloin kun sujuu. Siihen pitäisi saada vaan lisää motivaatiota.


Eiliset agilitytreenit ei mennyt ihan putkeen. Otto joutui odottamaan omaa vuoroaan todella kauan, joten sitten kun se vuoro koitti, niin kaikki meni vähän sähläämiseksi. Ja haisteluksi. Muuten saatiin kyllä tehtyä kaikki mitä pitikin.